sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Hihitellen halki elämän

Elämänilo? Naurakaa ihmiset, hullutelkaa, pitäkää hauskaa tai tanssikaa vaikka valssia kaupanhyllyjen välissä! Tän pimeyden keskellä meidän ei auta kuin olla valoja toisillemme. Hymyillään ja annetaan kehuja. Säteillään positiivista energiaa niillekin, joilla sitä ei sillä hetkellä ole. Oon huomannut, että esimerkiksi aamut alkaa paljon mielekkäämmin jos pistää mielimusiikit soimaan (Reino Nordin - Sun kaa) ja tanssahtelee irrotellen ympäri kämppää, samalla tietysti varoen kolauttamasta päätään kristallikruunuun.

xx salainen tanssitaituri

torstai 11. joulukuuta 2014

"Laita geeliä sun hiuksiin niin oot vetävä"


Huima viikonloppu: kadonneen sormuksen metsästys, suudelma Olavilta, kuulon menetys, mielipuolinen heiluminen, afrikkahenkisiä joululauluja, ilmasta kakkua, yöhulluus ja aivan ylitsepääsemättömän suuri ja liiallinen onnellisuus.

xx V&T

projekti osa 2, Häpeilemättömän hilpeä hyasintti

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Näinä sateisina päivinä kaipaan takaisin paratiisiin



Aamuina joina ei näy aurinkoa ei huvita nousta. Sillon tekee mieli kätkeytyä peittoon ja kuvitella itsensä paratiisisaarelle, johonkin kauas. Mä tarvin loman, ehkä jonkun Muumit Rivieralla tyyppisen, jossa ratsastetaan norsupatsailla alas portaita?